
Kunnanhallitus on tehnyt koulukeskuksen tarveselvityksestä ja hankesuunnitelmasta esityksen valtuustolle jo kokouksessaan 2.12.2024. Valtuuston puheenjohtaja ei ottanut tarveselvitystä valtuuston joulukuun kokouksen esityslistalle. Valtuusto päätti joulukuun kokouksessaan yksimielisesti seuraavasti: Hyväksytään koulukeskusratkaisu 3.1. määräraha talousarvioon ja hyväksytään tarveselvitys. Valleniussali säilytetään. Kunnanhallituksen 2.12.2024 päätös on valtuuston pöytäkirjan liitteenä. Valtuusto hyväksyi samassa kokouksessaan koko talousarviokirjan seuraavine kirjauksineen: Talousarvioon voidaan sisällyttää vain ne hankkeet, joista on tehty tilahankkeiden suunnittelu ja toteutusohjeiden mukainen tarveselvitys.
Mistä tarveselvityksessä sitten on kyse: Tarveselvitys tehdään hankesuunnittelun pohjaksi. Tarveselvityksessä perustellaan hankkeen tarpeellisuus, kuvataan tarvittavat tilat, tutkitaan tilantarvetta tyydyttävät vaihtoehdot ja arvioidaan eri ratkaisujen sopivuus toimitilaohjelmaan. Jos hankkeeseen päätetään ryhtyä, tarveselvitys toimii ohjeena jatkotyöskentelylle. Siinä esitetyt hankkeen laajuutta, laatua, kustannuksia ja tarkempaa ajoitusta koskevat arviot määrittelevät hankkeen puitteet.
Mitä tarveselvityksen jälkeen sitten tehdään: Tarveselvityksestä siirrytään rakentamisprosessissa hankesuunnitteluvaiheeseen. Hankesuunnitteluvaiheessa määritetään rakennushankkeen kustannukset. Lisäksi elinkaarikustannuksia tarkastellaan hankesuunnitteluvaiheessa. Hankesuunnitelman perusteella tehdään investointipäätös. Investointipäätöksellä rakennushanke jatkuu suunnitteluvaiheeseen. Tekniset palvelut kilpailuttavat arkkitehtisuunnittelun. Valittu arkkitehti suunnittelee rakennuksen. Valtuusto hyväksyy vielä rakentamissuunnitelman.
Tämä tarveselvitys on laadittu Rakennuttajatoimisto Promen Oy:n kanssa. Tarveselvityksen laatimisessa on tutkittu huolellisesti eri vaihtoehtoja ja on päädytty ratkaisuun 3.1. Tällä ratkaisulla saavutetaan turvalliset, terveelliset ja nykyajan oppimisen ja kasvun tarpeita vastaavat tilat lapsille ja nuorille. Lisäksi kuntaan saadaan tarpeita vastaavat tilat harrastuksiin ja tapahtumiin, kulttuuriin ja yhteiseen toimintaan (monitoimitalo). Mitään ylimääräistä ei rakenneta, rakennetaan tarvittavat asiat.
Yhdenkään keminmaalaisen lapsen ja nuoren ei pidä olla tilanteessa, jossa hän ei voi käydä koulua ja opiskella omassa lähikoulussaan. Kunnan tulee toimia niin, että kaikkia lapsia ja nuoria koskeva lakisääteinen oppivelvollisuus voidaan suorittaa mahdollisimman hyvin ja kaikille tulee antaa parhaat mahdolliset eväät elämään. Tässä on suuressa roolissa koulutilat. Ja tietenkin koko opetustoiminta. Kunnan tulee antaa kaikille lapsille myös mahdollisimman hyvät varhaiskasvatuspalvelut. Myös niiden tilat ovat ensiarvoisen tärkeät. Nekin pitää olla turvalliset ja terveelliset ja lasten kasvua ja kehitystä tukevat. Ratkaisulla 3.1 saavutetaan varhaiskasvatuksenkin tiloja parempaan kuntoon.
Keminmaa on aina ollut vireä kunta ja erinomainen kunta asua. Kuntaa on rakennettu hyväksi kotikunnaksi kaikille järjestämällä palvelut laadukkaasti ja lakisääteiset palvelut edellä jalat tukevasti maassa. Perheillä on turvallista ja hyvä elää täällä. Koulukeskusratkaisun suunnittelu tarveselvityksen 3.1 pohjalta jatkaa tätä suuntaa kuntastrategiamme mukaisesti.
Koulukeskuksen tarveselvitys on tehty monikäyttöisyys ja muunneltavuus huomioiden tulevaisuus ja lasten määrän vähentyminen. Koulukeskusinvestointi on oma investointikohde talousarviossa ja ylipainehalli on oma hanke. Hallista pitää tehdä vielä tarveselvitys ja hankesuunnitelma, jonka kunnanhallitus päättää ja esittää valtuustolle.
Koulukeskuksen tarveselvityksessä on huomioitu koulun tarpeet sisäliikuntatiloihin. Lisäksi ovat nykyaikaiset hyvät ulkoliikuntatilat. Koululiikunta ei tarvitse ylipainehallia. Koulukeskus investoinnin sisätilat ja nykyiset ulkoilu- ja liikuntatilat riittävät koulun tarpeisiin. Kuntalaissa edellytetään, että asia on valmisteltu. Ylipainehallia ei ole kunnanhallitus valmistellut eikä siitä ole tarveselvitystä eikä tonttiakaan. Se tuli valtuustossa joulukuussa meille valtuutetuille yllätyksenä. Kunnalle halli on taloudellinen riski käyttökulut, huolto ym. huomioiden.
